Kuore on merkittävää ravintoa kasvaville kuhille. Kuhalla on lyhyt vatsalaukku, jonne pikkukuhankin on helppoa ahmia pieniä kuoreita.
Ismo Kolari
Vaeltavia kuoreita tai ankeriaita voi tulla kalastajan pyydyksiin perinteisten ahven- ja särkikalojen tai lohikalojen lisäksi
Vesien lämmetessä kesäkuussa sekä kalojen että kalastajien aktiivisuus kasvaa ja kalastuskesä pääsee kunnolla vauhtiin. Etenkin ahven- ja särkikalat viihtyvät lämpimässä vedestä, kun taas lohikaloille ja mateelle viileämmät olosuhteet ovat mieleen.
Kuore on eräs viileissä vesikerroksissa viihtyvistä kaloistamme, jota esiintyy runsaslukuisena isoissa ja keskikokoisissa järvissämme. Kuoretta on kalastettu perinteisesti lippoamalla vuolteista, jokisuista ja järvien soraikkorannoilta, jonne kuoreet vaeltavat kudulle sankoin joukoin jäiden lähdettyä. Laji oli ennen merkittävä kalastuksen kohde muunmuassa Ruovedellä, jonka tunnettuja kuoreenpyyntipaikkoja ovat Kautun- ja Jäminginvuolle sekä Murolekoski. 1990-luvun puolivälissä Muroleen ja Kautun välisen alueen kalastustiedustelun perusteella kuoresaaliiksi arvioitin yli 2 tonnia (3,6 % kokonaissaaliista). Aiemmin kuoreen saalisosuus lienee ollut vielä selvästi suurempi. Eräät alueen kalastajat pitävät yhä yllä kuoreen lippoamisperinnettä.
Kuoretta Ruoveden vesiltä. Laji oli ennen merkittävä kalastuksen kohde ja tunnettuja kuoreenpyyntipaikkoja ovat Kautun- ja Jäminginvuolle sekä Murolekoski. Arkistokuva.
Irina Tuomainen
Kutupyyntiä lukuun ottamatta terävähampaisia kuoreita saadaan lähinnä muikkuverkkojen sivusaaliina. Kuore hyödyntää monien muiden pikkukalojen ohella eläinplanktonia. Pintavesien lämmetessä kuoreet ovat päivällä viileissä vesissä harppauskerroksessa ja sen alapuolella. Illan hämärtyessä ne tekevät muikun tapaan vertikaalisia vaelluksia pintavesiin napostellakseen tovin planktonäyräisiä.
Kuoreella on iso merkitys järven ekosysteemille. Petokalat hyödyntävät kuoreita, joiden vahva kanta tietää hyviä kasvuedellytyksiä kuhille, ahvenille ja hauille. Saaliiksi saadun mateen vatsalaukku on joskus pullollaan kuoreita.
Suomessa kuoreen hyödyntäminen ruokakalana on nykyään suhteellisen vähäistä. Esimerkiksi leivitettynä paistettu kuore on herkullista.
Ruovedeltä kohti Atlantin aaltoja
Jos kuoreen kutuvaelluksilla kertyy hiukkasen matkaa, ankeriaan kulku lisääntymisalueille on sitäkin vaikuttavampi tapahtuma. Sisävesien kasvualueilla helpostikin yli 20 vuotta viettävä ankerias joutuu uimaan noin 6 000 kilometriä saavuttaakseen Sargassomeren kutualueet.
Ankeriaanpoikasten luontainen vaellus merestä katkesi yli 100 vuotta sitten Kokemäenjoen vesivoimalaitosten rakentamisen myötä. Ruoveteen ja muihin Tammerkosken yläpuolisiin vesistöihin on istutettu istutuskiellon kumoamisen jälkeen yli 40 000 ankeriasta ‒ pääosin 1990‒2000-luvuilla. Osa näistä ankeriaista on jo tullut tai pian tulossa vaellusikään. Tuolloin ne ovat tyypillisesti 1‒3-kiloisia.
Kesäkuussa 2025 rysään uinut vaellusankerias. Kansallinen ankeriaanhoitosuunnitelma on parhaillaan päivityksessä. Toivottavasti tämä järviemme luontaiseen lajistoomme kuuluva erikoinen kala ei kokonaan häviä luonnostamme. Ankerias on ollut arvokkain kalamme kilohinnalla mitattuna. Erikoisen ulkomuodon omaava ankerias jakaa mielipiteitä. Monet kulinaristit arvostavat esimerkiksi savuankeriaan hyvin korkealle.
Ismo Kolari
Pirkanmaan Kalatalouskeskus käynnisti tämän vuoden alussa Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston sekä Kuha-Suomen Kalaleaderin osarahoittaman hankkeen, jossa tavoitteena on äärimmäisen uhanalaiseksi luokitellun ankeriaan lisääntymisedellytysten tukeminen. Tarkoituksena on viedä vaellusankeriaat Kokemäenjoen alimman, Harjavallan voimalan alapuolelle, jolloin kalat välttyvät silpoutumasta turbiineissa. Tavoitteena on siirtää ankeriaita Pyhäjärven ja Rautaveden lisäksi myös Näsijärven reitiltä. Paikalliset kalastajat pyydystävät ankeriaat rysillä. Ankeriaat keräillään sumppuihin, ja kun riittävä määrä on kasassa, ne kuljetetaan joen alaosaan ja vapautetaan.
Kirjoittaja on Pirkanmaan Kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja