Vanhalta hirsiseinältä erottuu lehtileike vuodelta 1930.
Terhi Kääriäinen
Nurmelan suunnittelun hankinta tehdään uudelleen
Nurmelan kiinteistön rakennesuunnitteluun käytetyssä ajassa ja kustannusarviossa on ilmennyt epäselvyyksiä, jonka vuoksi kaikki suunnittelun hankinta tehdään uudelleen.
Suunnittelu käynnistyi syksyllä 2022, ja sitä vietiin eteenpäin teknisen johtajan tilauksesta tuntityönä. Suunnittelu keskeytettiin keväällä 2023.
Loppuvuodesta 2023 vt. tekninen johtaja tarkasteli rakennesuunnitteluun käytettyä aikaa ja syntyneitä kustannuksia. Suunnittelutalo PPG oli laskuttanut kohteesta 44 907 euroa ja käyttänyt aikaa 462 tuntia. Heidän oma arvionsa suunnittelun loppuunsaattamiseksi oli 42 873 euroa ja 445 tuntia.
Vt. tekninen johtaja piti suunnittelun aikamäärää ja hintatasoa korkeana ja pyysi tunti- ja hinta-arviot kahdelta muulta yritykseltä teknisen lautakunnan kokoukseen 20. helmikuuta.
Yksittäisten suunnittelualojen osalta hankinnat olisi voinut toteuttaa pienhankintana. Arkkitehti- ja rakennesuunnittelun osalta Suunnittelutalo PPG:n hinta olisi ylittänyt kynnysarvon. Hankintamenettelyssä voitiin tältä osin todeta virhe ja tulkinnanvarainen tarjouspyyntö.
Suunnittelutalo PPG on tehnyt oikaisupyynnön teknisen lautakunnan helmikuun päätöksestä.
Tekninen lautakunta päätti 9. huhtikuuta keskeyttää kaikkien suunnittelualojen hankinnan ja aloittaa hankinnan uudelleen puitesopimuskilpailutuksen kautta. Suunnittelutalo PPG:n oikaisupyyntö raukeaa, koska hankinta keskeytetään.