Syk­syl­lä ja vuo­den­vaih­teel­la ei äk­ki­sel­tään aja­tel­tu­na tun­nu ole­van mi­tään yh­teis­tä, mut­ta kum­pi­kin ajan­koh­ta edus­taa uu­den al­kua.

Uu­den vuo­den lu­pauk­sis­sa vi­lah­te­le­vat ti­pa­ton tam­mi­kuu, jou­lu­mäs­säi­lyn jäl­kei­nen laih­dut­ta­mi­nen ja kun­non ko­hot­ta­mi­nen. Yh­tä lail­la syk­syl­lä suun­tau­tu­vat kat­seet opis­to­jen kurs­si­tar­jon­taan. Voi aloit­taa uu­den har­ras­tuk­sen, jat­kaa vir­kis­tä­väk­si ko­ke­maan­sa toi­min­taa – tai tyy­tyä vain se­lai­le­maan ja poh­ti­maan, mitä tar­jon­nas­ta va­lit­si­si, jos oli­si tar­peek­si puh­tia. Tai ai­kaa. Se kun tun­tuu niin mo­nel­la ole­van kor­til­la, eten­kin ruuh­ka­vuo­si­na.

En tee it­sel­le­ni lu­pauk­sia, kos­ka it­se­ku­ri­ni on höl­len­ty­nyt vuo­sien saa­tos­sa – tai sit­ten olen vih­doin­kin muut­tu­nut ar­mol­li­sem­mak­si it­se­ä­ni koh­taan. Ai­na­kin va­ron ker­to­mas­ta pää­tök­sis­tä­ni muil­le, jot­tei pe­rään­ty­mi­nen tai kes­keyt­tä­mi­nen tun­tui­si niin no­lol­ta.

Han­kin hu­la­van­teen vil­li­tyk­sen ol­les­sa kuu­mim­mil­laan, ja pyö­rit­te­lin sitä ah­ke­ras­ti. Opin jopa ot­ta­maan sal­sa-as­ke­lia sa­mal­la! Nyt­tem­min van­ne on aset­tu­nut mu­ka­van huo­maa­mat­to­mas­ti työ­huo­nee­ni nurk­kaan. Se yrit­tää vie­koi­tel­la it­se­ään lan­teil­le­ni, ja jos­kus saan pyö­ri­tet­tyä sitä jopa kah­te­na pe­rät­täi­se­nä il­ta­na ne suo­si­tel­lut kol­me­tois­ta mi­nuut­tia.

Sai­sin­ko­han aloi­tet­tua van­tei­lun uu­des­taan kat­so­mal­la Lo­li­ta Lo­bos­coa var­tin ver­ran ker­ral­laan? Voi­sin sa­mal­la ho­kea nii­tä muu­ta­mia tut­tu­ja ita­li­an sa­no­ja, joi­ta opin Mon­tal­ba­nol­ta.

Kun ra­di­os­sa soi lat­ta­ri­mu­siik­ki, al­kaa mie­le­ni teh­dä tans­sia. Jos olen au­tos­sa, sor­met na­put­ta­vat rat­tia ja le­puu­tus­jal­ka lyö tah­tia.

Ei ole tyh­jää pu­het­ta se, et­tä tans­si te­kee hy­vää ai­voil­le, so­pii pään nol­lauk­seen ja ri­kas­tut­taa elä­mää so­si­aa­li­sil­la kon­tak­teil­la. Se nos­taa ener­gi­a­ta­soa sii­nä mää­rin, et­tä yö­puul­le rau­hoit­tu­mi­nen ot­taa ai­kan­sa.

Vuo­sien var­rel­la olen opis­kel­lut tai­de­his­to­ri­aa, ku­van­kä­sit­te­lyä, jopa hi­ve­nen koo­daus­ta, ja käy­nyt maa­laus­kurs­seil­la te­ke­mäs­sä tai­det­ta ko­tii­ni.

Kak­si tun­tuu kui­ten­kin py­sy­vän: lu­ke­mi­nen ja kir­joit­ta­mi­nen. Olen niin kou­kus­sa kir­joi­hin, et­ten mei­naa saa­da un­ta, jol­len lue ai­na­kin pa­ria si­vua en­nen nu­kah­ta­mis­ta. Ker­to­muk­sia olen kir­joit­ta­nut lap­suu­des­ta saak­ka, mut­ta vas­ta ai­kui­si­äl­lä us­kal­tau­duin mu­kaan pa­ril­le kir­joi­tus­kurs­sil­le. Omien teks­tien ja­ka­mi­nen tois­ten osal­lis­tu­jien kans­sa kiih­dyt­ti puls­si­a­ni het­kel­li­ses­ti, mut­ta roh­kai­si jat­ka­maan.

Yk­si pää­tös mi­nul­la on sen­tään (tois­tai­sek­si) pi­tä­nyt: olen käy­nyt höl­käl­lä vii­koit­tain ja huo­man­nut, kuin­ka puus­ku­tuk­se­ni on vä­hen­ty­nyt ja as­ke­leet ke­ven­ty­neet ke­sä­kuu­kau­sien ai­ka­na. Ke­ho­ni ker­too, mil­loin vauh­ti on so­pi­va ja tut­tu lenk­ki sen, jak­san­ko pi­dem­mäl­ti kuin edel­li­sel­lä ker­ral­la. En kai­paa ak­tii­vi­suus­här­päk­kei­tä, rei­pas mu­siik­ki riit­tää.

Hie­no ta­voi­te oli­si jat­kaa hölk­kää pit­kin syk­syä, eh­kä tal­vel­la­kin. Saan­ko­han niin pal­jon ai­kai­sek­si il­to­jen pi­met­tyä vai van­git­see­ko mu­ka­vuu­den­ha­lu mi­nut soh­val­le? En­tä si­nut?

Kir­joit­ta­ja on Ruo­ve­del­lä asu­va pöy­tä­laa­tik­koon kir­joit­ta­ja