Sirkku Somero
Sirkku Somero
Rakennuslupa myönnettiin viime vuonna vain yhdelle omakotitalolle Ruovedellä. Se saattaa olla tilastohistorian alhaisin luku.
Sen sijaan vapaa-ajan asuntojen rakennusluvissa oli jopa hienoista kasvua edellisvuoteen.
Tunnelma rakentamisessa on kuitenkin odottava. Ukrainan sodan vaikutukset tuntuvat. Ne ovat myös saaneet hankkimaan aurinkopaneeleja ruovesiläisten rakennusten ja omakotitalojen katoille. Kohonneille kustannuksille haetaan niistä helpotusta.
Rakentamisessa kiinnitetään entistä enemmän huomiota ympäristöystävällisyyteen ja energiatehokkuuteen. Tätä ilmentää myös uusi vuonna 2025 voimaan astuva rakennuslaki. Se yksinkertaistaa luparuljanssia. Rakennuslupa, toimenpidelupa ja toimenpideilmoitus sulautuvat yhdeksi lupamuodoksi, rakentamisluvaksi. Alla 30 neliön rakennuksille ei tarvita enää lupaa lainkaan.
Lupaa haettaessa on tehtävä kuitenkin muun muassa ilmastoselvitys, jossa raportoidaan uuden tai korjattavan rakennuksen hiilijalanjälki.
Myös EU-parlamentti äänesti tällä viikolla rakennusten energiatehokkuudesta. Uutta direktiiviä on Suomessa kritisoitu. Sen pelätään toteutuessaan pakottavan kiinteistönomistajia suhteettoman kalliisiin remontteihin.
Rakentaminen ei näistä huolimatta tyrehdy. Ja kevät herättää nikkarin.
Eduskuntavaalit alkavat jo näkyä kaikkialla. Vaalimainoksia on alkanut ilmestyä myös katukuvaan.
Eduskuntavaalit alkavat jo näkyä kaikkialla. Vaalimainoksia on alkanut ilmestyä myös katukuvaan.
Vuosirenkaat tuovat väistämättä mukanaan kremppoja kroppaan ja ongelmia pääkoppaan.Yli 85-vuotiaista jo noin kolmanneksella on jokin muistisairaus. Se näkyy myös terveydenhuollossa ja asumispalveluissa.

Ruoveden kunnan niin kutsutusta johdannaissopimuksesta tehdään jälleen uusi selvitys.
Ruoveden kunnan niin kutsutusta johdannaissopimuksesta tehdään jälleen uusi selvitys.
Tulivoimahanke Ruhalan Murskemäkeen on ollut vireillä jo toista vuotta. Keskustelua on käyty puolesta ja vastaan. Viimeisimpänä aiheesta on tehty kuntalaisaloite. Sen keskeisin vaatimus liittyy voimaloiden etäisyyksiin asutuksista ja ympäristövaikutuksiin.

Tällä viikolla vietetään Uutisten viikkoa. Sen avulla halutaan viestiä lapsille ja nuorille, että luotettavan uutismedian avulla on turvallista rakentaa omaa ajattelua ja arvomaailmaa ja luoda yhteistä tulevaisuutta. Viikon teema on ”Ymmärrä tulevaisuuttasi”

Tiedämmekö me, mitä lapsemme ja nuoremme ajattelevat? Entä tiedämmekö, mikä heitä ilahduttaa, surettaa tai millaisena he näkevät tulevaisuutensa erilaisten kriisien ympäröimässä maailmassa?
Tiedämmekö me, mitä lapsemme ja nuoremme ajattelevat? Entä tiedämmekö, mikä heitä ilahduttaa, surettaa tai millaisena he näkevät tulevaisuutensa erilaisten kriisien ympäröimässä maailmassa?
Luetuimmat
Tuoreimmat
Metsäjänis oli vapun alla vielä lähes valkoinen. Jänöjussi kuvattiin 28. huhtikuuta Ruoveden Pilkotulla.
Esko Lahtinen
Kunnanvaltuusto kokoontuu valtuustosalissa. Kuva helmikuun valtuuston kokouksesta.
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste