Väi­tän, et­tä tois­ten hy­väk­si te­ke­mi­nen li­sää ih­mi­sen on­nel­li­suut­ta.

Olen ai­na ol­lut hel­pos­ti yli­pu­hut­ta­vis­sa tal­koi­siin. Jo­kin ai­ka sit­ten tal­koi­lin ala­kou­lui­käi­sil­le tar­koi­te­tus­sa las­ten­lau­lu­kil­pai­lus­sa. Ma­ja­o­ja-sää­ti­ön Lau­lun aar­re -las­ten­lau­lu­kil­pai­lu tar­vit­si aut­ta­via kä­siä ja lu­pa­sin men­nä mu­kaan.

Tal­koo­lai­se­na sain ol­la mu­ka­na pien­ten ki­saa­jien jän­nit­tä­vis­sä het­kis­sä. Saa­toin lap­sia ää­ne­na­vauk­ses­ta la­val­le har­joi­tuk­sis­sa. Oli mah­ta­vaa saa­da ai­ti­o­pai­kal­ta seu­ra­ta, mi­ten eri ta­voin jo­kai­nen lap­si koh­ta­si jän­nit­tä­vän esiin­ty­mis­ti­lan­teen. Yk­si ve­täy­tyi omiin oloi­hin­sa odo­tel­les­saan vuo­ro­aan. Toi­nen löy­si uu­den ys­tä­vän kil­pa­kump­pa­nis­ta. Kä­tee­ni ha­pa­roi­den tai tiu­kas­ti tart­tu­va pie­ni käsi muis­tut­ti, et­tä mei­dän ai­kuis­ten tär­kein teh­tä­vä on tu­kea lap­sia ihan joka pai­kas­sa ihan ai­na.

Lau­lun aar­re oli las­ten eh­doil­la to­teu­tet­tu ta­pah­tu­ma. Kil­pai­lus­sa lau­let­tiin vain las­ten­lau­lu­ja. Va­paa­eh­toi­sia oli mu­ka­na niin pal­jon, et­tä lap­sil­le riit­ti ai­kui­sia seu­rak­si joka ti­lan­tees­sa. Kii­tos­ta tuli van­hem­mil­ta­kin.

Sy­dä­me­ni pai­sui ja pa­kah­tui, kun näin lap­sen, joka voit­ti val­ta­van jän­ni­tyk­sen­sä, nou­si la­val­le ja lau­loi upe­as­ti.

Pit­kät päi­vät tun­tui­vat mum­moi­käi­sen kro­pas­sa, mut­ta mie­li oli kir­kas ja vir­keä, kos­ka sain ol­la aut­ta­mas­sa sekä pie­niä lau­la­jia et­tä ta­pah­tu­man jär­jes­tä­jiä.

Omaa on­nel­li­suut­ta­ni li­sää se, et­tä pää­sen te­ke­mään jo­tain mui­den hy­väk­si.

Myös osal­lis­tu­jat oli­vat mu­ka­na te­ke­mi­sen ilos­ta ja mu­sii­kin pa­los­ta. Moni heis­tä har­ras­taa lau­la­mis­ta ak­tii­vi­ses­ti, käy lau­lu­tun­neil­la ja soit­taa eh­kä jo­tain inst­ru­ment­ti­a­kin. Vä­hin­tään yh­tä moni lau­loi ylei­söl­le en­sim­mäis­tä ker­taa elä­mäs­sään. Mu­ka­na oli lap­sia, jot­ka lau­loi­vat omak­si ilok­seen ko­to­na ja kou­lun mu­siik­ki­tun­nil­la.

La­val­la näh­tiin hie­no­ja ko­re­og­ra­fi­oi­ta, lä­hes val­mii­ta esiin­ty­jiä ja tul­kit­si­joi­ta. Mut­ta näh­tiin myös hei­tä, jot­ka sei­soi­vat va­ka­va­na ja liik­ku­mat­to­ma­na mik­ro­fo­nin edes­sä. Jo­kai­nen esi­tys teki hy­vää sa­lis­sa hi­pi­hil­jaa is­tu­neel­le ylei­söl­le.

Vii­kon­lo­pun ai­ka­na in­fos­sa päi­vys­tä­es­sä­ni eh­din myös poh­tia sitä, mik­si va­paa­eh­tois­työ on niin tär­ke­ää. Tä­mä­kään ta­pah­tu­ma ei oli­si on­nis­tu­nut il­man si­tou­tu­nei­den va­paa­eh­tois­ten jouk­koa. Täl­lä ker­taa tal­koo­lai­sil­la ei ol­lut se kuu­lui­sa oma leh­mä ojas­sa, sil­lä he ei­vät ol­leet las­ten lä­hi­pii­riä. He oli­vat siel­lä ys­tä­vien­sä kut­su­mi­na.

Olen ol­lut va­paa­eh­toi­se­na niin kou­lun kuin las­ten har­ras­tuk­siin liit­ty­vis­sä ta­pah­tu­mis­sa. Se on var­mas­ti lap­suu­den­ko­dis­ta opit­tu tapa, mut­ta se on myös tie­toi­nen va­lin­ta on­nel­li­suu­den ja hy­vän olon puo­les­ta. Sil­lä ras­kaim­man­kin ru­pe­a­man jäl­keen on oma mie­li ol­lut tyy­ty­väi­nen.

Tal­koo­lai­se­na oli täl­lä ker­taa myös hyvä ol­la sik­si, et­tä sain ot­taa ru­si­nat pul­las­ta. Osa po­ru­kas­ta jär­jes­ti ta­pah­tu­maa ihan työk­seen. Hei­dän pai­neen­sa tai­si­vat ol­la ko­vem­mat.

Olen täs­sä to­dis­tel­lut, et­tä omaa on­nel­li­suut­ta­ni li­sää se, et­tä pää­sen te­ke­mään jo­tain mui­den hy­väk­si, it­se­ni si­vuun pis­tä­en.

Olet­ko sinä ko­keil­lut teh­dä it­se­si on­nel­li­sek­si aut­ta­mal­la mui­ta? Vaik­ka ihan pie­nes­ti? Vaik­ka vä­hän vä­syt­täi­si ja vaik­ka oma olo ei ai­na niin iloi­nen tai rei­pas oli­si­kaan? Suo­sit­te­len vah­vas­ti mar­ras­kuun an­keu­teen pien­tä va­paa­eh­tois­het­keä. Valo pil­kah­taa yl­lät­tä­vis­sä pai­kois­sa.