Minne adressi katosi?
Pirkanmaan hyvinvointialue torppasi oikaisuvaatimukset vuodeosastoasiassa. Päätös oli odotettu, mutta ikävä.
Pirha pitäytyy päätöksessään siirtää vuodeosastopaikat Virroille, vaikka Ruovedellä sitä vastustetaan.
Ruoveden kunta ja paikallispoliitikot hakivat oikaisuvaatimuksillaan päätöksille myös kunnollisia perusteluja.
Vaikka osa niistä on järkeenkäypiä, eivät ne poista sitä tosiasiaa, että Virroille on autottoman hankala päästä. Kun kiirepäivystyskin siirtyy Virroille, alkavat taksit suhata väliä entistä useammin. Maksajaksi pääsevät ruoveteläiset sairaat.
Harva sairas voi ajatellakaan matkaavansa Virtain terveyskeskukseen linja-autolla, ja vaikka ajattelisikin, Virroilla edessä on vielä kilometrin jalkapatikka terveyskeskukseen. Sama on tilanne vuodeosastolla toipuvien potilaiden autottomilla omaisilla.
Ruoveteläiset todennäköisesti miettivät vastaisuudessa todella tarkkaan, milloin vaivoistaan lähtevät valittamaan. Seuraukset ovat sen mukaiset.
Pirhan päätöksentekoa seuratessa on tullut vaikutelma kuulemisen näennäisyydestä. Tämä näkyi vuodeosastopäätöksessäkin. Siitä ei edes keskusteltu. Sote-adressiakaan ei otettu osaksi päätöksentekoa. Adressi on vahva kannanotto. Sitä ei sovi Pirhankaan ohittaa.