– Nyt on maa­il­man­kir­jat se­kai­sin, toi­mit­ti lä­hi­naa­pu­ri toh­keis­saan heti pirt­tiim­me asu­es­saan ja jat­koi:

– Muu­ri­set on os­ta­neet La­tan, vaan ei­kös ne ook­kaan ko­koo­mus­lai­sia?

Toi­ses­sa töl­lis­sä ver­hot sai­vat kyy­tiä, kun uk­ko ja ak­ka siu­nai­li­vat.

– Kyl­lä ne tai­taa kum­min­kin sos­su­ja ol­la, virk­koi toi­nen tyy­ty­väi­se­nä.

Ky­lä­kun­nan ai­no­an maa­ta­lon van­ha isän­tä ki­roi­li näh­des­sään neu­vos­to­liit­to­lai­sen rak­ki­neen rai­til­la. Kom­mu­nis­tien veh­kei­lyä, kait sitä mo­pol­la­kin eh­ti­si, tuu­mai­li en­ti­nen maa­lais­liit­to­lai­nen.

Asus­te­li paik­ka­kun­nal­la tot­ta kai to­sius­ko­vai­si­a­kin, jot­ka ei­vät ai­na­kaan ää­neen ar­vos­tel­leet lä­him­mäi­si­ään. Kui­ten­kin hy­vis­sä ajoin en­nen kai­ken­kar­vai­sia vaa­le­ja har­va se il­ta poik­ke­si joku tuo­mas­sa kris­til­lis­tä sa­naa ja sa­no­maa kuin­ka asi­at hoi­det­tai­siin tai­vaal­li­ses­ti jopa Ar­ka­di­an­mä­el­lä.

Olin nöö­si­poi­ka sil­loin, mut­ta jo­tain jo ym­mär­sin ja ih­met­te­lin ko­vas­ti koko tou­hua.

Opi­nah­jos­sa­ni vel­loi myös iä­ni­kui­nen kol­mi­maa­ot­te­lu por­va­reit­ten, työ­läis­ten ja maa­jus­sien kes­ken ja it­ses­tä­ni tun­tui vä­lil­lä, et­tä opis­ke­lu oli vä­lil­lä vain si­vu­seik­ka.

Mum­mu­las­sa Ruo­ve­del­lä­kin praa­tat­tiin ja väi­tel­tiin po­li­tii­kas­ta ja var­sin­kin lau­an­tai­eh­toi­sin sau­nan lau­teil­la vaa­ri­ni van­nou­tu­nee­na kes­kus­ta­lai­se­na piti va­lis­tu­nei­ta pa­lo­pu­hei­ta vä­vyil­leen. Sil­loin elet­tiin ai­kaa, kun Kek­ko­nen oli Kek­ko­nen ja eh­kä hyvä niin.

Te­le­vi­si­on myö­tä tu­li­vat tu­tuik­si myös muu­ta­mat le­gen­daa­ri­set puo­lu­e­joh­ta­jat sun muut julk­kik­set, jot­ka val­jas­tet­tiin hie­nos­ti vaa­li­vank­ku­reik­si ja jopa eh­dok­kaik­si as­ti.

Var­mas­ti en­nen­kin ka­las­tel­tiin kan­san ää­niä to­reil­la ja tu­ruil­la ai­na­kin kah­veel­la ja kän­tyl­lä sekä vis­seil­lä lu­pauk­sil­la hy­my­jen kera.

Muis­tan ikui­ses­ti, kun jos­kus käp­päi­lin juu­ri joi­den­kin vaa­lien al­la syn­ty­mä­pi­tä­jä­ni ka­tu­ja ja ku­jia ja sil­mii­ni osui mu­se­o­rai­tin har­maa­seen köm­mä­nään nau­lat­tu pik­ku­rui­nen ju­lis­te: "Sa­teen sat­tu­es­sa val­lan­ku­mous pi­de­tään työ­vä­en­ta­lol­la! Tar­jol­la on kal­jaa ja mak­ka­raa!"

En­pä tuon pa­rem­paa vaa­lis­lo­ga­nia ole lu­ke­nut tai kuul­lut kos­kaan mis­sään.

Pi­ka­puo­liin­han taas koi­te­taan. Telt­to­ja ja hu­vi­ma­jo­ja jo pys­ty­tel­lään vii­kon­lop­pui­sin. Her­ne­sop­paa, mak­ka­raa ja mui­ta vir­vok­kei­ta pu­heen­päl­pä­tyk­sen kera, ihan kuin vuo­si­kym­me­niä sit­ten. Saa näh­dä, mi­hin ne sit­ten riit­tä­vät näi­nä vai­kei­na ai­koi­na.