Järeät keinot käyttöön
Ruoveden kunta on päätynyt valittamaan Pirkanmaan hyvinvointialueen päätöksistä, jotka koskevat terveyskeskuksen vuodeosaston lakkauttamista.
Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle osoitetussa valituksessa käydään käsiksi menettelytapaan, jota kunta pitää virheellisenä. Kunnan mielestä aluehallituksella ei todellisuudessa ollut toimivaltaa tehdä kyseisiä päätöksiä.
Kunnanjohtajan mukaan tämä on viimeinen tapa osoittaa hyvinvointialueelle, että se ei voi tehdä mitä tahansa päätöksiä ottamatta huomioon alueen tarpeita ja mielipiteitä.
Samaan aikaan on käyty yhteistoimintaneuvotteluja vuodeosaston työntekijöiden siirtämiseksi Keiturin Soten muihin yksiköihin. Näyttää siltä, että halukkuutta siirtyä Virroille ei monella ole. Työtä haarukoidaan nyt kunnassa sijaitsevista yksiköistä.
Ruoveden terveyspalveluissa tapahtuu ratkaisevia muutoksia jo ensi viikolla, kun oma kiirepäivystys loppuu. Virtain sosiaali- ja terveysaseman kiirevastaanotosta tulee 1. huhtikuuta alkaen Pirkanmaan viides laaja kiirevastaanotto. Lääkäriin pääsee Ruovedellä jatkossakin, mutta vain kiireettömästi. Se tarkoittaa, että lääkäriin pitää varata aika etukäteen.
Muutosten keskellä pääsiäinen tuo toivottavasti pienen ja ansaitun lepohetken. Rauhallista pääsiäistä!