Säästämisen ja sijoittamisen vinkit OP Ylä-Pirkanmaa
OP Ylä-Pirkanmaan varallisuudenhoidon asiantuntija Teija Korkeila ja pankinjohtaja Leena Selkee antavat viisi vinkkiä varallisuuden hoitoon.
Vinkki 1
Säästä myös lainan rinnalla
– Suosittelemme säästämistä ja sijoittamista kaikille, joilla on lainoja, kertoo Teija Korkeila.
– Ei kannata odottaa, että laina on maksettu vaan kannattaa laittaa lainanmaksun ohessa myös säästöön pieni siivu, hän muistuttaa. Näin pesämuna seuraavan unelman toteuttamiseen löytyy heti kun laina on maksettu.
– Pienistä puroista, pitkän ajan kulussa, voi kertyä merkittäviä säästösummia, muistuttaa Leena Selkee.
Vinkki 2
Rahastosäästäminen – jo muutama kymppi kuussa riittää
Rahastosäästäminen on kasvattanut suosiotaan viime vuosina.
– Hieno asia että erityisesti nuoret aikuiset ajattelevat tulevaisuutta ja säästävät yllättäviä tilanteita varten. Ja miksi ei myös hyviin asioihin, hän vinkkaa.
Rahastosäästäminen ei vaadi suuria aloitussummia ja jo muutama kymppi kuukaudessa riittää sijoitettavaksi summaksi. Rahastosäästämisessä säästöt ja sijoitukset voi hajauttaa, mikä madaltaa riskiä.
Vinkki 3
Vakuutuskuoret – apua perintösuunnitelmiin
– Vakuutuskuorista löytyy vastaus monenlaiseen sijoittamiseen tai tulevaisuuden suunnitelmiin, kertoo Teija Korkeila.
– Se on hyvä väline aktiiviselle sijoittajalle, lisää Selkee.
– Vakuutuskuoren sisälle kootaan erilaisia sijoituskohteita, joita voi joustavasti ja aktiivisesti vaihtaa, kertoo Korkeila. Kuoren etuna on myös, ettei sijoituskohteiden vaihtamisesta mene kuluja eikä veroseuraamuksia ole sijoitusaikana.
Vakuutussijoittaminen on oivallinen väline myös perintösuunnittelussa. Sijoitusvakuutuksen avulla voi siirtää varallisuutta ilman testamenttia valitsemalleen edunsaajalle.
– Vakuutuskuoressa edunsaajalle määritellyt varat saa käyttöön jopa ennen perunkirjoitusta, kertoo Korkeila.
Vinkki 4
Säästölipas –sovellus
OP-sovelluksesta voi ottaa Hippo-lippaan nykyaikaisen version Säästölippaan helposti käyttöön ja aloittaa kätevästi arjessa säästämisen.
– Korttiostoksen yhteydessä menee valitsemasi summa Säästölippaaseen, kertoo Korkeila.
Vinkki 5
Luotettavaa tietoa säästämisestä ja sijoittamisesta
OP media -sivuille on koottu monipuolisesti tietoa kaikenlaisista talouden raha-asioista.
– OP media -sivuilta löytyy luotettavaa asiantuntijatietoa, Korkeila suosittelee.
–Spotifysta löytyy myös Sijoittaminen x OP-podcast, hän lisää.
OP Ylä-Pirkanmaan asiantuntijat auttavat myös matalalla kynnyksellä. Ajan omalle asiantuntijalle voi varata OP-mobiilissa, verkossa tai soittamalla. Tapaaminen onnistuu konttorilla, puhelimitse tai verkkoneuvottelussa.
Ylä-Pirkanmaan Osuuspankki 100 vuotta
Ylä-Pirkanmaan Osuuspankki viettää kuluvana vuonna 100-vuotisjuhlavuotta.
– Pankkimme menestyksellinen toiminta on perustunut useisiin tekijöihin, kertoo pankinjohtaja Leena Selkee.
– Tärkeimpiä ovat perusarvomme: ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen.
– Merkittävää on myös paikallisuus ja asiakkaiden tunteminen, paikallisen elinvoimaisuuden edistäminen sekä vastuullisuusteot. Myös muutoksiin sopeutuminen ja uudistuminen ovat olleet tärkeässä roolissa, hän jatkaa.
Pankki on juhlinut yhdessä asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa kanssa erilaisissa juhlatilaisuuksissa pitkin vuotta.
Kohti valoisampia näkymiä
Finanssialan toimintaympäristö on ollut haasteellinen, mutta ostovoiman elpyminen ja laskevat markkinakorot ovat luoneet edellytyksiä talouden elpymiselle.
– OP Ylä-Pirkanmaan tuloskehitys on ollut korkokatteen ansiosta edelleen hyvä, Leena Selkee tiivistää pankin taloudellisesta tilanteesta.
– Pankkimme omistaja-asiakkaat hyötyvät pankin tuloksesta monin tavoin, hän muistuttaa.
– Vuonna 2024 maksamme mm. 40 prosentilla korotetut OP-bonukset ja tarjoamme päivittäispalvelut maksutta, hän lisää.
OP Ylä-Pirkanmaa
Ruovesi | Virrat
Asiakaspalvelu 0100 0500
www.op.fi/yla-pirkanmaa