Tä­män ajan­koh­dan evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä (Luuk. 16:1–9) Jee­sus ker­too ope­tus­lap­sil­leen ta­ri­nan epä­re­hel­li­ses­tä ta­lou­den­hoi­ta­jas­ta, joka tuh­la­si isän­tän­sä omai­suut­ta. Kun ta­lou­den­hoi­ta­ja jäi kiin­ni te­os­taan ja tie­si saa­van­sa pot­kut, hän ei ka­tu­nut, vaan jat­koi vil­pil­lis­tä toi­min­taan­sa. Lo­puk­si hä­nen ove­luut­taan ke­hut­tiin sii­tä, et­tä hän täl­lä ta­voin pys­tyi vält­tä­mään tu­ka­lan ti­lan­teen. Hä­nen te­ke­mään­sä vää­ryyt­tä ei suin­kaan ke­hut­tu tai ylis­tet­ty, vaan sitä kuin­ka ak­tii­vi­ses­ti hän toi­mi ti­lan­tees­sa kuin ti­lan­tees­sa.

Ver­taus voi­daan tuo­da hy­vin tä­hän päi­vään. Mo­net meis­tä ovat var­sin tai­ta­via ja nok­ke­lia luo­vi­maan ti­lan­tees­ta toi­seen. Ke­rääm­me va­ral­li­suut­ta, mai­net­ta ja kun­ni­aa. Olem­me yri­ty­se­lä­mäs­sä tai yh­teis­kun­nal­li­ses­ti ak­tii­vi­sia ja me­nes­ty­nei­tä, mei­tä ää­nes­te­tään ja mei­dät va­li­taan. Olem­me ar­vok­kai­ta työ­nan­ta­jal­le ja mei­tä kii­tel­lään. Tun­nem­me it­sem­me hyö­dyl­li­sik­si.

Evan­ke­liu­mis­sa ei kui­ten­kaan tar­koi­te­ta maal­li­sia me­riit­te­jä ja an­si­oi­ta. Tär­keim­piä ovat teh­tä­väm­me ikui­suut­ta aja­tel­len. Ju­ma­la on isän­tä ja me ta­lou­den­hoi­ta­jia. Mei­dän tu­lee kan­taa vas­tuum­me ja pi­tää huol­ta koko luo­ma­kun­nas­ta, eläi­mis­tä, luon­nos­ta, siis kai­kis­ta luo­duis­ta. Mei­dän tu­lee ra­kas­taa Ju­ma­laa yli kai­ken ja lä­him­mäis­tä ku­ten it­se­äm­me. Ja vie­dä evan­ke­liu­mia eteen­päin. Olem­me­ko on­nis­tu­neet teh­tä­vis­säm­me?

Meil­lä jo­kai­sel­la on oma paik­kam­me ja teh­tä­väm­me. Tär­kein­tä ei ole se, mikä tai kuin­ka vaa­ti­va teh­tä­väm­me on, vaan se, kuin­ka us­kol­li­ses­ti teh­tä­vääm­me hoi­dam­me.

Usein jou­dum­me tun­nus­ta­maan apos­to­li Paa­va­lin sa­noin (Room. 7:18–19). ”Tah­toi­sin kyl­lä teh­dä oi­kein, mut­ta en pys­ty sii­hen. En tee sitä hy­vää, mitä tah­don, vaan sitä pa­haa, mitä en tah­do”. Tä­män vuok­si olem­me kaik­ki Ju­ma­lan edes­sä täy­sin riip­pu­vai­sia hä­nen ar­mah­ta­vas­ta rak­kau­des­taan. Jou­dum­me ker­ran vas­tuu­seen te­ois­tam­me, pe­las­tus­ta em­me kui­ten­kaan pel­kil­lä te­oil­lam­me an­sait­se. Ai­nut tur­vam­me on Ju­ma­lan ar­mo.

Mar­ja Tuo­mi

Vs. Kap­pa­lai­nen

Vir­tain seu­ra­kun­ta