Kirkonkellot
Kerrotaan, että Jeesus lähetti ihmisiä kaksittain kyliin ja kaupunkeihin. Hän pyysi kertomaan, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle.
Meitä on täällä Taiwanilla Kaohsiungin kaupungissa kaksi Ruoveden seurakunnan lähettilästä. Ihmettelemme ja tarkkailemme, kuinka Jumalan hyvyyden vaikutus täällä ilmenee. Autamme paikallista evankelisluterilaista kirkkoa toimimaan Jumalan rakkauden toteuttajana.
Tapa olla ja toimia Jeesuksen lähettiläänä on vuosisatojen saatossa muuttunut, mutta tehtävän ydin ei. Moderni lähetystyö on kansainvälistä kumppanuutta kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen kanssa. Tarjoamme kokonaisvaltaista tukea paikalliselle yhteisölle, jotta se voi rakentaa rauhaa ja sovintoa, lähimmäisen rakkautta ja heikoimmista välittämistä, vastuullisuutta luomakunnasta ja yhteisöllistä oikeudenmukaisuutta. Sitä tarkoittaa, että Jumalan valtakunta tulee lähelle.
Moderni Jeesuksen lähettiläs on paikallisten ihmisten toimijuuden mahdollistaja, voimaannuttaja. Kouluttajina me teemme havaintoja, kuuntelemme ja kysymme. Siten opimme yhdessä paikallisten työtovereiden kanssa. Autamme näkemään niitä, jotka ovat eniten syrjässä. Miten kirkko voisi kohdata esimerkiksi nuorten kysymykset ja tarpeet? Annetaanko lapsille ja nuorille ääni ja kuunnellaanko heitä? Voi käydä nimittäin niin, että pieni kristillinen yhteisö kääntyy sisäänpäin ja unohtaa, että se on lähetetty palvelemaan muita.
Moderni Jeesuksen lähettiläs on kansainvälisyyden yhdyshenkilö, yhteyksien rakentaja, monen suuntaisen oppimisen mahdollistaja. Suomen ja Taiwanin evankelisluterilaisten kirkkojen seurakuntien haasteet ovat yllättävän samanlaisia. Mitä voisimme oppia toisiltamme?
Jeesus lähetti aikanaan oppilaitaan kaupunkeihin syömään ja elämään ihmisten kanssa, kohtaamaan ihmisten arkiset huolet. Meille modernin ajan lähettiläille se tarkoittaa läsnäoloa sekä kuuntelevaa ja konsultatiivista työotetta. Millainen on sinun roolisi Jumalan hyvän lähettiläänä?
Ruoveden ev.lut. seurakunta tukee Suomen Lähetysseuran työtä Taiwanin saarella. Työhön kuuluu Taiwanin evankelisluterilaisen kirkon johtamisen ja hallinnon koulutusta, organisaation kehittämistä ja luterilaisen identiteetin rakentamista yhdessä kumppanikirkon kanssa.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Osittainen kuunpimennys kuvattiin 28.10.2023 klo 23.14.
Esko Lahtinen
Vuoden noidan syytelista on pitkä.
Terhi Kääriäinen
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste