Jo­kin ai­ka sit­ten uu­ti­soi­tiin suo­ma­lai­ses­ta ava­ruus­ku­vaa­jas­ta, joka on ku­van­nut omaa lin­nun­ra­taam­me. Yk­si ku­vaus­koh­teis­ta on kau­kai­nen täh­ti­su­mu. En­nen kuin sii­tä läh­te­nyt valo koh­ta­si ku­vaa­jan ka­me­ran, se oli kul­ke­nut 3 000 vuot­ta ava­ruu­den hal­ki.

Sii­hen ai­kaan, kun valo läh­ti täh­ti­su­mus­ta koh­ti ku­vaa­jan ka­me­raa, Is­ra­e­lia hal­lit­si Raa­ma­tus­ta tut­tu ku­nin­gas Daa­vid. Kun tie­de­tään, et­tä valo kul­kee yh­des­sä se­kun­nis­sa mat­kan, joka on lä­hes kah­dek­san ker­taa maa­pal­lon ym­pä­ri, niin mat­ka, jon­ka valo kul­kee 3 000 vuo­des­sa tun­tuu kä­sit­tä­mät­tö­mäl­tä. Tämä an­taa meil­le viit­tei­tä sii­tä, mil­lai­sen Ju­ma­lan me koh­taam­me Raa­ma­tus­sa.

Var­hai­set fi­lo­so­fit­kin häm­mäs­te­li­vät ha­vait­se­man­sa luon­non ih­meel­li­syyk­siä ja suu­ruut­ta, mut­ta hei­dän kä­si­tyk­sen­sä jäi etäi­sek­si ja te­o­reet­ti­sek­si kä­si­tyk­sek­si ju­ma­las­ta, jota pi­det­tiin vain kai­ken al­ku­syy­nä. Tämä ju­ma­la oli vain luo­nut ym­pä­ril­läm­me ole­va maa­il­man ja jät­tä­nyt sen oman on­nen­sa no­jaan.

Kun Jee­suk­sen ope­tus­lap­set pyy­si­vät, et­tä Hän opet­ta­si hei­tä ru­koi­le­maan, Jee­sus aloit­ti ru­kouk­sen ”Isä mei­dän…”. Van­has­sa Tes­ta­men­tis­sa, jos­ta ope­tus­lap­set oli­vat saa­neet ope­tus­ta, Ju­ma­laa lä­hes­tyt­tiin pap­pien ja uh­rien vä­li­tyk­sel­lä. Nyt Jee­sus opet­ti, et­tä Ju­ma­laa, Luo­jaam­me, saa­daan pu­hu­tel­la isäk­si, Tai­vaal­li­sek­si Isäk­si.

Jo­kai­sel­la meis­tä on oma mie­li­ku­vam­me isäs­tä. Ke­nel­le se tuo ku­van huo­leh­ti­vas­ta ja hel­pos­ti lä­hes­tyt­tä­väs­tä isäs­tä, ke­nel­le taas ku­van an­ka­ras­ta tai vä­lin­pi­tä­mät­tö­mäs­tä isäs­tä, eh­kä isäs­tä, joka ei ol­lut läs­nä. Tämä isä­ku­va mei­tä seu­raa jol­la­kin ta­val­la läpi elä­män.

Jee­sus, Ju­ma­lan Poi­ka, osoit­ti omal­la elä­mäl­lään ja ope­tuk­sil­laan, et­tä par­hain­kaan maal­li­nen isä ei ole ver­rat­ta­vis­sa Tai­vaal­li­seen Isään. Jee­suk­sen ris­tin­kuo­le­ma ja ylös­nou­se­mus va­kuut­ta­vat meil­le, et­tä kaik­ki es­teet on pois­tet­tu mei­dän ja py­hän, kaik­ki­val­ti­aan Ju­ma­lan vä­lil­tä. Saam­me lä­hes­tyä Hän­tä kuin isää, joka lu­paa kuul­la mei­tä ja vas­ta­ta niin suu­riin kuin pie­niin­kin ky­sy­myk­siim­me. Ju­ma­la, mei­dän Isä, osoit­ti suu­ruu­ten­sa ja hy­vyy­ten­sä voit­ta­mal­la kuo­le­man ja so­vit­ta­mal­la Jee­suk­ses­sa mei­dät, Ju­ma­lan yh­tey­des­tä ek­sy­neet ih­mi­set, it­sen­sä kans­sa. Paa­va­li ke­hot­ti ylis­tä­mään ar­mah­ta­vaa ja run­saan loh­du­tuk­sen Isää (2.Kor. 1:3).