Lokakuun alussa sain suruviestin: suomalainen Leila oli kuollut. Hän oli jo lähes 90-vuotias ja henkisesti väsynyt, hänen kuolemastaan saattoi syystä käyttää kulunutta sanontatapaa "hän pääsi pois“. Ilmoittauduin hautajaisiin.
Olin varannut matkaan runsaasti aikaa, mutta myöhästyin silti siunaustilaisuudesta, koska en löytänyt hautausmaata. Se oli toisella puolella kaupunkia eikä sinne päässyt yleisillä kulkuneuvoilla, niin että jouduin lopulta ottamaan taksin.
Siunauskappelin ulko-ovella oli rypäs mustapukuisia miehiä ja yksi heistä työnsi käteeni pienen kortin, ns. Parten, jossa oli vainajan kuva, syntymä- ja kuolinaika sekä muistovärssy. Hiivin hallin takaosaan, nyökkäsin tervehdykseni uruissa istuvalle suomalaisen seurakunnan kanttorille ja löysin tyhjän tuolin, jolle saatoin istahtaa. Vainajan tytär piti juuri muistopuhettaan ja saatoin tarkastella ympäristöä.
Vainajan perhe oli hautajaiskutsussa esittänyt toiveen, etteivät hautajaisvieraat toisi kukkia vaan lahjoittaisivat vastaavan summan SOS-lapsikylän hyväksi, hallin edessä oli sitä varten laatikko. Siitä huolimatta oli arkun edessä valtava kukkaseppele ja sen sivuilla kolme muuta yhtä suurta seppelettä nauhoineen. Vainajalla on kolme tytärtä ja aviomies, niin että arvelen seppeleitten olevan heiltä, jokaiselta erikseen, niin on tapana. Arkkua koristi suuri kukkalaite ja alttarin molemmilla sivuilla oli omat näyttävät kukka-asetelmansa.
Siunaustilaisuuden ohjelma oli persoonallinen: tyttäret lauloivat parin ystävättären avustamana ja kitaran säestyksellä; yhteislaulua ei tilaisuudessa ollut ehkä siitäkään syystä, että korona-aikana ei laulamista suositella yleisötilaisuuksissa eikä se kasvomaskien kanssa ole helppoa.
Siunauksen toimitti suomalaisen seurakunnan pastori Ella, joka tunsi Leilan hyvin ja saattoi kerrata tämän elämää persoonallisella tavalla. Ella on laulaja ja puheensa lopuksi hän esitti Leilan lempilaulun urkujen säestyksellä. Itse siunauksen hän toimitti suomeksi.
Sitten tuli hiljaisuus, odotimme. Hetken päästä ovelta marssi kaksi mustapukuista miestä arkun luo, he kumarsivat syvään, tarttuivat telineessä olevaan suureen seppeleeseen ja kantoivat sen ulos. (Wieniläisissä hautajaisissa hautaustoimiston virkailijat asettelevat seppeleet arkun vierelle hyvissä ajoin ennen siunaustilaisuuden alkua, omaiset eivät niitä siihen tuo, eivät he jaksaisikaan niin isoja seppeleitä kantaa.) Sen jälkeen marssi koko mustapukuinen komppania arkun luo, kumarrus, kolme miestä asettui arkun kummallekin puolelle ja he kantoivat arkun ulkona odottavalle lavalle, joka työnsi sen ruumisautoon. Seppeleitä varten oli myös omat kantajansa, ja niin lähti surusaattue vaeltamaan hitaassa tempossa kohti avonaista hautaa.
Matka oli pitkä, tie kohosi yhä ylemmäs kukkulalle ja mielessäni käväisi ajatus, että Leilalla olisi viimeiseltä leposijaltaan edessään kaunis näkymä yli koko kaupungin. Lopulta olimme perillä, arkku laskettiin hautaan ja saattajat kävivät kukin vuorollaan ripottelemassa arkun päälle sinisiä ja valkoisia ruusunlehtiä, Suomen värit, kuten yksi tyttäristä selitti pääasiassa itävaltalaiselle saattoväelle. Tavallisesti saattoväki ripottelee arkulle hiekkaa, mutta ruusunlehdet ovat tietenkin jollain lailla lempeämpi vaihtoehto. Minulla oli mukanani ruusu, jonka pudotin arkulle hyvästiksi Leilalle.
Toimituksen päätteeksi yleisö kutsuttiin läheiseen Gasthausiin lounaalle, jota saksaksi kutsutaan sanalla Leichenschmaus (latinaksi epulum funebre); suomalaista vastinetta ei sanalle ole, mutta kyse on ruokailusta tai kahvitteluhetkestä hautauksen jälkeen. Varsinainen muistojuhla se ei kuitenkaan ole, kokemukseni mukaan vainaja on siinä vaiheessa jo unohdettu, keskustelu on vapaata ja ruoka ja juoma tärkeintä. En osallistunut Leilan Leichenschmausiin vaan kävelin kahden suomalaisen tuttavani kanssa lähimmälle metroasemalle ja palasin kotiin.
Juttelin myöhemmin iltapäivällä puhelimessa Ellan, pappimme kanssa ja hämmästelin vähän niitä valtavia kukkaseppeleitä, Suomessahan ei vuosikymmeniin ole enää sellaisia käytetty. Maassa maan tavalla, Ella huomautti minulle terävästi, ja minun oli laimennettava sävyäni: niin, niinpä tietysti! Sovimme kuitenkin siitä, että jos hän, nuori teologi, joutuu sen tehtävän eteen, että suunnittelee lasteni kanssa minun siunaamistilaisuuttani, niin hän kertoo heille, etten halua sellaisia suuria kukkakransseja. Se asia tuli selväksi ja se rauhoitti mieltäni tänä korona-aikana.
Wien 27.10.2020
Sain alkukesästä tuttavani Suomen-tuliaisina Juha Hernesniemen muistelmakirjan ja aloin heti kiinnostuneena lukea sitä. Olen hidas lukija enkä ollut vielä päässyt kirjan loppuun, kun tieto Hernesniemen kuolemasta levisi netissä.
Sain alkukesästä tuttavani Suomen-tuliaisina Juha Hernesniemen muistelmakirjan ja aloin heti kiinnostuneena lukea sitä. Olen hidas lukija enkä ollut vielä päässyt kirjan loppuun, kun tieto Hernesniemen kuolemasta levisi netissä.
Kävin eilen Unkarin naapurikylän Jánossomorjan kukkakaupassa ostamassa pelakuita Wienin parvekkeelle, on aika istuttaa ne. Mieleeni jäi kuva kassanjonossa edessäni seisovasta miehestä, enkä saa kuvaa pyyhittyä ajatuksistani.
Kävin eilen Unkarin naapurikylän Jánossomorjan kukkakaupassa ostamassa pelakuita Wienin parvekkeelle, on aika istuttaa ne. Mieleeni jäi kuva kassanjonossa edessäni seisovasta miehestä, enkä saa kuvaa pyyhittyä ajatuksistani.
Wienin evankelis-luterilainen kirkko kampanjoi tänä talvena tarjoamalla “lämpimän sunnuntai-iltapäivän“ niille, jotka joutuvat miettimään, syövätkö vatsansa täyteen vai käyttävätkö mieluummin vähät rahansa asunnon lämmittämiseen. Lämmittelemään ja seurustelemaan voivat tulla kaikki, jotka ovat yksinäisiä ja kaipaavat juttuseuraa; kutsu on avoin, kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita.
Wienin evankelis-luterilainen kirkko kampanjoi tänä talvena tarjoamalla “lämpimän sunnuntai-iltapäivän“ niille, jotka joutuvat miettimään, syövätkö vatsansa täyteen vai käyttävätkö mieluummin vähät rahansa asunnon lämmittämiseen. Lämmittelemään ja seurustelemaan voivat tulla kaikki, jotka ovat yksinäisiä ja kaipaavat juttuseuraa; kutsu on avoin, kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita.
Suomalaisissa joulumyyjäisissä on perinteisesti aina myös arpajaiset ja pitkä lista arpajaisvoittoja, joita firmat lahjoittavat Suomalaiselle kouluyhdistykselle, myyjäisten pääjärjestäjälle. Päävoitto on Finnairin meno-paluulippu Helsinkiin. Arvonta suoritetaan myyjäisten loppupuolella.
Suomalaisissa joulumyyjäisissä on perinteisesti aina myös arpajaiset ja pitkä lista arpajaisvoittoja, joita firmat lahjoittavat Suomalaiselle kouluyhdistykselle, myyjäisten pääjärjestäjälle. Päävoitto on Finnairin meno-paluulippu Helsinkiin. Arvonta suoritetaan myyjäisten loppupuolella.
Wienin paikallisseurakunnassani pidettiin tänään solidaarisuusjumalanpalvelus ja muistettiin Iranin kansan taistelua ihmisoikeuksien puolesta; naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia, ei niitä voi erottaa omaksi kategoriakseen, muistutti pastorimme seurakuntaa. Saarnan yhteydessä kolme seurakunnan iranilaista jäsentä kertoi oman näkemyksensä nykytilanteesta kotimaassaan ja alttarin viereen viritetyltä skreeniltä näimme lukemattomien mielenosoituksissa ammuttujen, etupäässä nuorten, kuvia.
Wienin paikallisseurakunnassani pidettiin tänään solidaarisuusjumalanpalvelus ja muistettiin Iranin kansan taistelua ihmisoikeuksien puolesta; naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia, ei niitä voi erottaa omaksi kategoriakseen, muistutti pastorimme seurakuntaa. Saarnan yhteydessä kolme seurakunnan iranilaista jäsentä kertoi oman näkemyksensä nykytilanteesta kotimaassaan ja alttarin viereen viritetyltä skreeniltä näimme lukemattomien mielenosoituksissa ammuttujen, etupäässä nuorten, kuvia.
Puolitoista vuotta sitten kuollut Kirsti-tätini oli 11-päisen sisaruskatraan nuorin, ja tänä kesänä, kun testamentti oli lopulta hyväksytty, tyhjensimme hänen asuntoaan. Ei tätini mikään tavaroitten keräilijä ollut, maalaistalossa hankalien matkojen takana lapsuutensa elänyt ihminen. Mutta pitkän elämän aikana ihmiselle kertyy tavaraa, ja vaikka täti kenties oli aikonut eläkevuosinaan niitä järjestellä ja karsia, niin siihen eivät hänen voimansa enää riittäneet. Omia lapsia hänellä ei ollut, ja niin jouduimme me sisarusten lapset remmiin. Helppo tehtävä se ei ollut, sen tietää jokainen vanhempiensa tai jonkun muun jäämistöä selvitellyt ihminen.
Puolitoista vuotta sitten kuollut Kirsti-tätini oli 11-päisen sisaruskatraan nuorin, ja tänä kesänä, kun testamentti oli lopulta hyväksytty, tyhjensimme hänen asuntoaan. Ei tätini mikään tavaroitten keräilijä ollut, maalaistalossa hankalien matkojen takana lapsuutensa elänyt ihminen. Mutta pitkän elämän aikana ihmiselle kertyy tavaraa, ja vaikka täti kenties oli aikonut eläkevuosinaan niitä järjestellä ja karsia, niin siihen eivät hänen voimansa enää riittäneet. Omia lapsia hänellä ei ollut, ja niin jouduimme me sisarusten lapset remmiin. Helppo tehtävä se ei ollut, sen tietää jokainen vanhempiensa tai jonkun muun jäämistöä selvitellyt ihminen.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Vaahtoava koski Pihlajalahdella.
Esko Lahtinen
Pidetään valot päällä, Ruovesi!
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste